Eilen kävin ajamassa Kassun metsälenkillä. Heti alkumatkasta oli kaatunut kuusi tienviereen. Ei kuitenkaan ollut osunut lenkkipolulle.

Pelkäsin lähteä kiipeämään mäkeen, koska siellä on isot tukkipuukuuset. Ja arvasinhan oikein, iso puu oli mätkähtänyt tien yli. Siitä ei yli päässyt eikä ali, eikä kiertämällä. Piti sompailla siellä pöpelikössä hevonen ympäri ja palata takaisin omia jälkiä pitkin. Onneksi Kassu kuuntelee puhetta. Muuten olisi voinut rynniä metsään kärryjen kanssa.

 

Pähkäilin, että Kassu voisi käydä harkkaamassa autolähtöä ensin Kuopiossa 26 pvä ja sitten 31 pvä Ouluun.

Markku ottanut kuvan ajaessaan Harmieliä. Minä ja Kassu uppuroidaan umpihangessa. Kassu on tosi innokas tekemään töitä eikä ole vielä kertaakaan sanonut, ettei hankilenkille tahdo.